Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

”Paskaduunia siinä sivussa.” Työn merkitys nuorille miehille

View through CrossRef
Artikkelissa tarkastellaan tapoja, joilla nuoret miehet suhtautuvat suomalaiseen työelämään ja palkkatyöhön sekä omaan tilanteeseensa suhteessa työhön. Palkkatyö on ollut keskeinen sukupuolen ja vallan harjoittamisen areena, mutta kaikilla miehillä ei ole pääsyä tälle areenalle. Lisäksi kansainvälisessä tutkimuksessa on todettu, että nuorten miesten suhtautuminen työelämään on muuttunut viimeisen 15 vuoden kuluessa työelämän ja talouden muutosten myötä. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat 11 nuoren miehen haastattelut. He ovat iältään 19–30-vuotiaita opiskelijoita, työllisiä tai työttömiä. Keskeinen tulos on, että nämä miehet eivät määritä itseään työelämässä ansioitumisella ja johtaviin tai päättäviin asemiin nousemisella. Näin ollen urakehityksellä ei ole ensisijaista merkitystä näille nuorille miehille, eivätkä he ole valmiita omistautumaan työlle tai edes työskentelemään millä ehdoin tahansa. Asiasanat: Sukupuoli, luokka, nuoret miehet, menestyminen, palkkatyö *** The role of K-0 activities in resolving protracted bullying situations Aseman Lapset ry. conducts ‘K-0’ activities in school communities, whereby they try to reach positive solutions to bullying situations with the help of an external employee. This article studies the part played by K-0 activities in handling cases from the social and human capital perspective. The background to the study lies in systems theory, which examines collaboration between multidisciplinary networks. The study used cross-tabulation to analyse connections between the root causes of bullying cases (N=62) and operating models. Of these cases, 35 were studied using content analysis. According to the research results, the root causes in family dynamics were connected to multidisciplinary networks involving social services (p<0.01), healthcare (p<0.05) and mental health services (p<0.01). It was concluded that this constituted multidisciplinary collaboration from an institutional and a networking point of view. There was also a connection between family dynamics and parents’ evenings (p<0.005), with the latter possibly increasing both young people’s and their families’ understanding of bullying. Keywords: school bullying, social and human capital, multidisciplinary collaboration
Nuorisotutkimusseura
Title: ”Paskaduunia siinä sivussa.” Työn merkitys nuorille miehille
Description:
Artikkelissa tarkastellaan tapoja, joilla nuoret miehet suhtautuvat suomalaiseen työelämään ja palkkatyöhön sekä omaan tilanteeseensa suhteessa työhön.
Palkkatyö on ollut keskeinen sukupuolen ja vallan harjoittamisen areena, mutta kaikilla miehillä ei ole pääsyä tälle areenalle.
Lisäksi kansainvälisessä tutkimuksessa on todettu, että nuorten miesten suhtautuminen työelämään on muuttunut viimeisen 15 vuoden kuluessa työelämän ja talouden muutosten myötä.
Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat 11 nuoren miehen haastattelut.
He ovat iältään 19–30-vuotiaita opiskelijoita, työllisiä tai työttömiä.
Keskeinen tulos on, että nämä miehet eivät määritä itseään työelämässä ansioitumisella ja johtaviin tai päättäviin asemiin nousemisella.
Näin ollen urakehityksellä ei ole ensisijaista merkitystä näille nuorille miehille, eivätkä he ole valmiita omistautumaan työlle tai edes työskentelemään millä ehdoin tahansa.
Asiasanat: Sukupuoli, luokka, nuoret miehet, menestyminen, palkkatyö *** The role of K-0 activities in resolving protracted bullying situations Aseman Lapset ry.
conducts ‘K-0’ activities in school communities, whereby they try to reach positive solutions to bullying situations with the help of an external employee.
This article studies the part played by K-0 activities in handling cases from the social and human capital perspective.
The background to the study lies in systems theory, which examines collaboration between multidisciplinary networks.
The study used cross-tabulation to analyse connections between the root causes of bullying cases (N=62) and operating models.
Of these cases, 35 were studied using content analysis.
According to the research results, the root causes in family dynamics were connected to multidisciplinary networks involving social services (p<0.
01), healthcare (p<0.
05) and mental health services (p<0.
01).
It was concluded that this constituted multidisciplinary collaboration from an institutional and a networking point of view.
There was also a connection between family dynamics and parents’ evenings (p<0.
005), with the latter possibly increasing both young people’s and their families’ understanding of bullying.
Keywords: school bullying, social and human capital, multidisciplinary collaboration.

Related Results

Psykologityön kompetenssivaatimukset eri sovellusaluilla ja työuran eri vaiheissa
Psykologityön kompetenssivaatimukset eri sovellusaluilla ja työuran eri vaiheissa
Tausta: Psykologin ammatillisen osaamisen ytimen muodostavat kompetenssit, joilla yleisesti tarkoitetaan henkilön ammatillista osaamista ja kyvykkyyttä. Tutkimusongelmat: Tutkimuks...
Aikuiskasvatus, sivistys ja työn tulevaisuus
Aikuiskasvatus, sivistys ja työn tulevaisuus
Vapaan kansansivistyksen ja työn välinen suhde on ollut aikuiskasvatuksen teorian keskeisiä ongelmia. Artikkelissa sitä käsitellään G. W. F. Hegelin ja J. V. Snellmanin sivistyskäs...
Työn vaatimusten yhteys unettomuusoireisiin: työasioiden vatvominen välittävänä tekijänä
Työn vaatimusten yhteys unettomuusoireisiin: työasioiden vatvominen välittävänä tekijänä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko työn vaatimukset yhteydessä unettomuusoireisiin ja syntyykö yhteys työasioiden vatvomisen kautta. Työn vaatimuksina tarkastelt...
Uushenkinen työ
Uushenkinen työ
Tutkimus tarkastelee monitieteisesti etnografisen aineiston avulla mindfulnessia ja työn hämärtyviä rajoja uusliberalismin ja jälkimaallistumisen viitekehyksessä. Aineisto kerättii...
Kestävyysajattelu ILO:n vihreän työn raporteissa ja työelämän tutkimus kestävyyssiirtymässä
Kestävyysajattelu ILO:n vihreän työn raporteissa ja työelämän tutkimus kestävyyssiirtymässä
Tarkastelemme artikkelissamme, miten työelämän ja ympäristökysymysten yhtymäpintoja on kuvattu Kansainvälisen työjärjestö ILO:n vihreän työn raporteissa. Esitämme, että raporteissa...
Passiivilauseiden merkitys ja käyttö yhdellä ilomantsilaispuhujalla
Passiivilauseiden merkitys ja käyttö yhdellä ilomantsilaispuhujalla
Tutkimus käsittelee yksipersoonaisen passiivin eli verbin TA-muodon merkitystä ja käyttöä karjalassa ja suomessa. Vaikka karjala muistuttaa läheisesti etenkin suomen itämurteita, p...
Omaa työtä muotoilemassa – työntekijät tieteellisen kirjaston muutoksessa
Omaa työtä muotoilemassa – työntekijät tieteellisen kirjaston muutoksessa
Tieteellisten kirjastojen työn painopiste on muuttunut yksittäisten kokoelmien hallinnasta aineistojen saatavuuden varmistamiseen ja palveluiden vaikutusten arviointiin sekä tietee...
Ikääntyvien kotihoidossa käytettävien teknologioiden oltava toimivia ja käyttäjäystävällisiä
Ikääntyvien kotihoidossa käytettävien teknologioiden oltava toimivia ja käyttäjäystävällisiä
Teknologian käyttöönottoon on ladattu runsaasti erilaisia toiveita niin kotihoidon asiakkaiden lääkehoidon kuin kotihoidon työntekijöiden työn sujuvoittajana. Teknologisoitumisen t...

Back to Top