Runo-Suomi vai ekologinen roistovaltio?

Artikkelissani tarkastelen Pentti Linkolan tuotannossa esiintyvää puhetta suomalaisuudesta, luonnosta ja nykyajasta kiinnittäen huomiota erityisesti modernisaatioon kohdistuviin kielteisiin tunteisiin. Tutkin sitä, kuinka suomalainen kansanluonne, kulttuuriperinne ja kirjoittajan henkilökohtainen luontosuhde kietoutuvat Linkolan teksteissä yhteen. Linkola esittää monessa esseessään itsensä suomalaisen tunneyhteisön tulkitsijana, joka tiedostaa kirkkaasti ja pystyy siksi sanoittamaan sen, minkä muut vaistomaisesti ja ristiriitaisesti tuntevat: nykyajan mukavuudessa piilevän kurjuuden ja kaipuun entisen kaltaiseen, ekologisesti ja inhimillisesti kestävämpään elämänmuotoon. Artikkelissani osoitan, kuinka Linkolan tekstit pyrkivät ravistelemaan lukijansa hereille sekä järkiperäisen argumentaation että monitahoisen tunteiden dynamiikan kautta: puhumalla suomalaisesta ilosta ja ahdistuksesta, hyödyntämällä sanojen esteettisyyttä ja niiden luomaa tunnelmaa muun muassa luonnon kauneuden tai modernin elämän kurjuuden kuvauksissa, sekä provokaation, ironian ja huumorin affektiivisesti latautunein retorisin keinoin.