Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Kysymyksiä fiktion ja tosiperäisen matkakertomuksen suhteesta ranskalaisessa 1800-luvun matkakirjallisuudessa

View through CrossRef
Todellisiin matkoihin perustuvan matkakirjallisuuden ja sepitteellisen matkakertomuksen tai -päiväkirjan raja on kautta historian ollut varsin huokoinen vuorovaikutuksen alue. Tutkimusmatkakuvaukset vaikuttivat modernin romaanin henkilökohtaisen kerronnan kehittymiseen 1700-luvulla. Matkakirjojen kaukaiset ja vieraat miljööt myös inspiroivat romaanikirjailijoita paikkavalinnoissa ja ympäristön kuvauksessa. Toisaalta moderni matkakirjallisuus on jatkuvasti ammentanut sepitteestä: esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 1900-luvun alussa matkaavien eurooppalaisten kirjailijoiden matkakuvauksissa on runsaasti viittauksia romaaneihin, satuihin ja myytteihin. Näissä yhteyksissä yhtä lailla Macbethin Skotlanti kuin Liisa Ihmemaassa voivat toimia koetun todellisuuden vertauskohtana. Fiktio on inspiroinut matkakirjallisuutta myös puheen ja ajattelun esittämisessä. Hyvin pitkässä historiallisessa perspektiivissä tosiperäisen matkakuvauksen ja fiktion ero saattaa myös vähitellen hämärtyä perustavanlaatuisemmalla tasolla. Erityisesti suuret muutokset maailmaa, sen paikkoja ja ihmisiä koskevissa käsityksissä, uskomuksissa ja tiedoissa ovat johtaneet siihen, että tietyt tosina pidetyt asiat vaikkapa Herodotoksen Historiateoksessa tai Marcon Polon tai John Mandevillen matkoissa eivät sitä enää ole.
AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti
Title: Kysymyksiä fiktion ja tosiperäisen matkakertomuksen suhteesta ranskalaisessa 1800-luvun matkakirjallisuudessa
Description:
Todellisiin matkoihin perustuvan matkakirjallisuuden ja sepitteellisen matkakertomuksen tai -päiväkirjan raja on kautta historian ollut varsin huokoinen vuorovaikutuksen alue.
Tutkimusmatkakuvaukset vaikuttivat modernin romaanin henkilökohtaisen kerronnan kehittymiseen 1700-luvulla.
Matkakirjojen kaukaiset ja vieraat miljööt myös inspiroivat romaanikirjailijoita paikkavalinnoissa ja ympäristön kuvauksessa.
Toisaalta moderni matkakirjallisuus on jatkuvasti ammentanut sepitteestä: esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 1900-luvun alussa matkaavien eurooppalaisten kirjailijoiden matkakuvauksissa on runsaasti viittauksia romaaneihin, satuihin ja myytteihin.
Näissä yhteyksissä yhtä lailla Macbethin Skotlanti kuin Liisa Ihmemaassa voivat toimia koetun todellisuuden vertauskohtana.
Fiktio on inspiroinut matkakirjallisuutta myös puheen ja ajattelun esittämisessä.
Hyvin pitkässä historiallisessa perspektiivissä tosiperäisen matkakuvauksen ja fiktion ero saattaa myös vähitellen hämärtyä perustavanlaatuisemmalla tasolla.
Erityisesti suuret muutokset maailmaa, sen paikkoja ja ihmisiä koskevissa käsityksissä, uskomuksissa ja tiedoissa ovat johtaneet siihen, että tietyt tosina pidetyt asiat vaikkapa Herodotoksen Historiateoksessa tai Marcon Polon tai John Mandevillen matkoissa eivät sitä enää ole.
.

Related Results

Martti Rapolan 1800-luvun sanakokoelma, sen tausta ja vaikutus
Martti Rapolan 1800-luvun sanakokoelma, sen tausta ja vaikutus
Artikkelissa tarkastellaan Martti Rapolan (1891–1972) sanakokoelmaa. Rapola tutki murteiden ohessa Ruotsin vallan ajan kirjasuomea uransa alusta saakka, mutta hän alkoi julkaista t...
Kansainvälisyyden ja kulttuurin nimissä
Kansainvälisyyden ja kulttuurin nimissä
Artikkeli käsittelee 1800-luvun alun Suomessa vaikuttaneen saksanjuutalaisen Friedrich Anton Meyerin (1771–1831) toimintaa oppineen kirjakulttuurin kentällä. Meyer (synt. Levin) po...
Kuinka nähdä ja puhua seksuaalisuuden, sukupuolen ja suhteiden moninaisuudesta historiassa?
Kuinka nähdä ja puhua seksuaalisuuden, sukupuolen ja suhteiden moninaisuudesta historiassa?
Artikkelissamme pohdimme historioitsijoille mahdollisia tapoja toisin katsoa queer-sensitiivisesti 1800-luvun suomenruotsalaisen, yhteiskunnallisesti aktiivin ja kosmopoliitin elii...
Miten voimme antaa museoesineidän puhua? – osallistavan esityksen käsikirjoitus
Miten voimme antaa museoesineidän puhua? – osallistavan esityksen käsikirjoitus
Miten voimme antaa museoesineiden puhua? Abstrakti: Meksikossa läntisessä Sierra Madren vuoristossa asuville wirrarikoille esineillä on erityistä voimaa. Joidenkin wirrarikojen mi...
Strategi Refarming Frekuensi 1800 MHz Untuk Implementasi LTE di Indonesia
Strategi Refarming Frekuensi 1800 MHz Untuk Implementasi LTE di Indonesia
LTE adalah teknologi yang digunakan dalam generasi keempat dengan arsitektur yang lebih sederhana dan semua berbasis IP (Internet Protocol). Teknologi baru ini membutuhkan spektrum...
Luonnon, uskon ja eron voima: Lisääntymisen luvat Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013)
Luonnon, uskon ja eron voima: Lisääntymisen luvat Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013)
Luonnon, uskon ja eron voima. Lisääntymisprosessin luvista Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013) Artikkeli tarkastelee ihmisen lisääntymisen, sukupuolieron ja valinnanmahdo...
Den iscenesatte TV-virkelighed
Den iscenesatte TV-virkelighed
Dansk TV-historie er der skrevet meget lidt af, og om udviklingen af de forskellige TV-genrer næsten intet. I denne artikel tegner Peter Harms Larden et rids af de se...
Kuvataiteilija Birger Carlstedtin ateljeekodit modernin taiteilijuuden esityksinä
Kuvataiteilija Birger Carlstedtin ateljeekodit modernin taiteilijuuden esityksinä
Artikkeli käsittelee kuvataiteilijana, taideteollisena suunnittelijana ja arkkitehtinakin toimineen Birger Carlstedtin (1907–1975) 1930-luvun vaihteessa itselleen suunnittelemia at...

Back to Top