Vihreä museo

Artikkelissa esitellään ja analysoidaan itäsuomalaisten museoiden ”vihreyttä” eli niiden kulttuurista luontosuhdetta ekomuseoajattelun, luonnon ja kulttuurin kohtaamisen sekä paikallisidentiteetin näkökulmista. Tutkimusaineisto koostuu etelä- ja pohjoiskarjalaisille museoille tehdystä lomakekyselystä ja Museoviraston paikallismuseokyselystä, museoasiantuntijoiden haastatteluista, maakuntamuseoiden tuottamasta materiaalista sekä museoalan lehtien kirjoituksista. Artikkelin teema linkittyy 1970-luvulta lähtien vahvistuneeseen museoalan sisällölliseen ja esitystavalliseen muutokseen. Aineiston analyyttisen lukemisen ja tyypittelyn avulla on pureuduttu kysymykseen siitä, miten museoiden asiantuntijat välittävät, tulkitsevat ja representoivat paikallisympäristöään omissa alue- ja paikallismuseoissaan. Aineistoa tulkitaan aineettoman ja elävän kulttuuriperinnön viitekehyksessä. Ekomuseoajattelussa korostetaan paikallisyhteisön roolia kulttuuriperinnön ja paikan tunnun määrittelyssä kulttuurisesti rajatulla maantieteellisellä alueella. Karjala on hyvä esimerkki poliittiset rajat ylittävästä kulttuurialueesta. Alueen asukkaiden vahva side alueensa luonnonperintöön näkyy museoiden näyttelytoiminnassa. Keskeistä kyseisten museoiden kulttuurisessa luontosuhteessa on elävä perintö: paikallisten in situ-museoiden tekemä työ linkittää paikan tunnun, kulttuurisen luontosuhteen ja ympäristöajattelun paikallisyhteisöjen arkeen ja sukupolvien ketjuun.