Javascript must be enabled to continue!
Vertailevan musiikkitieteen alkuvaiheita Euroopassa
View through CrossRef
Imperialismin kehitykseen kytkeytynyt tietoisuus globaalisuudesta synnytti 1800-luvulla muun muassa kulttuurimaantieteen alan sekä vahvisti kiinnostusta maapallon eläinten ja kasvien moninaisuuteen, mikä puolestaan johti biologisen kehityksen teoriaan, darvinismiin. Samaan aikaan Euroopassa vahvistui oletus väestöryhmistä tiettyjen kantakansojen jälkeläisinä, mikä nähtiin keskeisenä oikeutuksena kansallisvaltioiden perustamiseen. Tämä johti edelleen paikallisten kansanmusiikkien tutkimukseen.
Musiikintutkimuksen keskeinen uusi avaus syntyi, kun saksalainen Carl Stumpf yhdisti globaalin evolutionismin ja ihmismielen tutkimuksen ja kehitti musiikkipsykologian suuntauksen. Stumpf innosti oppilaikseen etenkin Keski-Euroopan nuoria juutalaisia, mikä synnytti Berliinissä vertailevan musiikkitieteen: tutkijat vertailivat musiikin globaaleja piirteitä samaan tapaan kuin biologi kasveja.
1900-luvun alussa katolinen pappi Wilhelm Schmidt puolestaan päätti nousta tieteellisin välinein darvinismia vastaan ja puolustamaan Raamatun luomiskertomusta. Hän loi tieteelliseksi hahmottelemansa teorian, jonka mukaan ihmisen alkukulttuuri oli laajentunut eri puolille maailmaa samaan tapaan kuin veteen putoava esine synnyttää kaikkiin suuntiin etenevän rengaslaineen. Vertailua helpottavasta teoriasta tuli keskeinen väline musiikintutkijoiden käyttöön.
Tässä vertailevan musiikintutkimuksen historiaa valottavassa kirjoituksessa kohteena ovat edellä mainitun Carl Stumpfin lisäksi itävaltalainen Erich von Hornbostel sekä suomalainen Armas Otto Väisänen. Hornbostel oli teoreetikkona, tutkijana ja opettajana keskeisin globaalia vertailua hyödyntänyt ajattelija ennen etnomusikologian syntyä. Väisänen puolestaan tuotti mittavan määrän uutta tietoa tutkimalla uralilaisten kansojen musiikkiperinteitä.
Title: Vertailevan musiikkitieteen alkuvaiheita Euroopassa
Description:
Imperialismin kehitykseen kytkeytynyt tietoisuus globaalisuudesta synnytti 1800-luvulla muun muassa kulttuurimaantieteen alan sekä vahvisti kiinnostusta maapallon eläinten ja kasvien moninaisuuteen, mikä puolestaan johti biologisen kehityksen teoriaan, darvinismiin.
Samaan aikaan Euroopassa vahvistui oletus väestöryhmistä tiettyjen kantakansojen jälkeläisinä, mikä nähtiin keskeisenä oikeutuksena kansallisvaltioiden perustamiseen.
Tämä johti edelleen paikallisten kansanmusiikkien tutkimukseen.
Musiikintutkimuksen keskeinen uusi avaus syntyi, kun saksalainen Carl Stumpf yhdisti globaalin evolutionismin ja ihmismielen tutkimuksen ja kehitti musiikkipsykologian suuntauksen.
Stumpf innosti oppilaikseen etenkin Keski-Euroopan nuoria juutalaisia, mikä synnytti Berliinissä vertailevan musiikkitieteen: tutkijat vertailivat musiikin globaaleja piirteitä samaan tapaan kuin biologi kasveja.
1900-luvun alussa katolinen pappi Wilhelm Schmidt puolestaan päätti nousta tieteellisin välinein darvinismia vastaan ja puolustamaan Raamatun luomiskertomusta.
Hän loi tieteelliseksi hahmottelemansa teorian, jonka mukaan ihmisen alkukulttuuri oli laajentunut eri puolille maailmaa samaan tapaan kuin veteen putoava esine synnyttää kaikkiin suuntiin etenevän rengaslaineen.
Vertailua helpottavasta teoriasta tuli keskeinen väline musiikintutkijoiden käyttöön.
Tässä vertailevan musiikintutkimuksen historiaa valottavassa kirjoituksessa kohteena ovat edellä mainitun Carl Stumpfin lisäksi itävaltalainen Erich von Hornbostel sekä suomalainen Armas Otto Väisänen.
Hornbostel oli teoreetikkona, tutkijana ja opettajana keskeisin globaalia vertailua hyödyntänyt ajattelija ennen etnomusikologian syntyä.
Väisänen puolestaan tuotti mittavan määrän uutta tietoa tutkimalla uralilaisten kansojen musiikkiperinteitä.
Related Results
Säilyttämisestä sääntö, purkamisesta poikkeus: Kestävyysnäkökulmia olemassa olevaan rakennuskantaan
Säilyttämisestä sääntö, purkamisesta poikkeus: Kestävyysnäkökulmia olemassa olevaan rakennuskantaan
Euroopassa puretaan yksi rakennus joka minuutti. Jos nykyinen purkamistahti jatkuu, Euroopassa on vuoteen 2050 mennessä purettu noin 2 miljardia kerrosneliömetriä olemassa olevia r...
Mandoliiniorkesteri Euroopassa ja Helsingissä 1878–1930
Mandoliiniorkesteri Euroopassa ja Helsingissä 1878–1930
Artikkelin tutkimuskohteena on italialainen mandoliiniorkesteri, jonka vaiheet valottavat myös yleisemmin näppäilyluuttujen orkesteribuumia 1800-luvun lopulta alkaen. Aluksi teen k...
Opinnäytteet osoittavat, että musiikki ja musiikin tutkimus kiinnostavat laajasti
Opinnäytteet osoittavat, että musiikki ja musiikin tutkimus kiinnostavat laajasti
Suomen musiikkitieteellinen seura koosti ja julkaisi maaliskuun lopulla listauksen vuoden 2024 suomalaisten yliopistojen musiikkia käsittelevistä opinnäytetöistä. Listaus maalaa ki...
Maatalouden rakennerationalisoinnin liiketaloudellisista edellytyksistä
Maatalouden rakennerationalisoinnin liiketaloudellisista edellytyksistä
Tutkimuksen tarkoituksena on ollut maatalouden rakennerationalisoinnin liiketaloudellisten edellytyksien selvittäminen lähinnä Uudenmaan ruotsinkielisen maanviljelysseuran alueella...
Eero Tarastin muistelmat, ehkä erään trilogian päätös
Eero Tarastin muistelmat, ehkä erään trilogian päätös
Musiikkitieteen emeritusprofessorin ja Suomen eniten kansainvälistä tunnustusta saaneen semiootikon Eero Tarastin muistelmia Moi ja soi (2021) voi pitää eräänlaisena trilogian päät...
Yhdysvaltain ylirajainen länsi
Yhdysvaltain ylirajainen länsi
Dosentti Janne Lahden monografia The American West and the World on Suomen Kulttuurirahaston tukeman tutkijatohtorikauden päätuotos. Se on tiivis yleisesitys Yhdysvaltain Lännen hi...
Suomen tiedontuotannon regiimi: yksi vai monta?
Suomen tiedontuotannon regiimi: yksi vai monta?
Poliittisen talouden tutkimuksessa tapahtui 1990-luvulla niin kutsuttu ideakäänne. Viimeisen reilun vuosikymmenen aikana on alettu systemaattisesti tutkia ideoiden tuotantoa ja kan...
Vapaiden taiteiden paluu?
Vapaiden taiteiden paluu?
Valitsemillamme sanoilla ja kielellisillä ilmaisuilla on merkittävä toimintaa ja ajattelua ohjaava vaikutus. Valintamme voivat olla tietoisia tai tiedostamattomia, tarkoituksellisi...

