Javascript must be enabled to continue!
Viola, Fenno ja Fono musiikin tutkimuksen lähteinä
View through CrossRef
Joskus kaukaisella 1960-luvulla kävin Tukholmassa tutustumassa Kuninkaallisen kirjaston kellarissa sijainneeseen Nationalfonoteketin, jota silloin johti Ing-Marie Kärnlöf. Vaikka arkisto oli perustettu vasta vuonna 1958, se oli onnistunut hankkimaan kokoelmiinsa huomattavan osan vanhempaa ruotsalaista levytuotantoa, kiitos Ruotsin radion kanssa järjestetyn ”Operaatio savikiekon”, jossa kuuntelijoita pyydettiin lähettämään kirjastoon tarpeettomat vanhat levynsä. Vierailusta innostuneena rohkaisin mieleni ja marssin Helsingin Yliopiston kirjaston (nykyisen Kansalliskirjaston) johtajan Jorma Vallinkosken puheille ehdottamaan, että Suomeen perustettaisiin vastaava arkisto. Vallinkoski nyökkäili ja vastasi, että se olisi varmasti hyvä ajatus, mutta ei kuulu kirjaston tehtäviin. Jonkun muun pitäisi se hoitaa.
Title: Viola, Fenno ja Fono musiikin tutkimuksen lähteinä
Description:
Joskus kaukaisella 1960-luvulla kävin Tukholmassa tutustumassa Kuninkaallisen kirjaston kellarissa sijainneeseen Nationalfonoteketin, jota silloin johti Ing-Marie Kärnlöf.
Vaikka arkisto oli perustettu vasta vuonna 1958, se oli onnistunut hankkimaan kokoelmiinsa huomattavan osan vanhempaa ruotsalaista levytuotantoa, kiitos Ruotsin radion kanssa järjestetyn ”Operaatio savikiekon”, jossa kuuntelijoita pyydettiin lähettämään kirjastoon tarpeettomat vanhat levynsä.
Vierailusta innostuneena rohkaisin mieleni ja marssin Helsingin Yliopiston kirjaston (nykyisen Kansalliskirjaston) johtajan Jorma Vallinkosken puheille ehdottamaan, että Suomeen perustettaisiin vastaava arkisto.
Vallinkoski nyökkäili ja vastasi, että se olisi varmasti hyvä ajatus, mutta ei kuulu kirjaston tehtäviin.
Jonkun muun pitäisi se hoitaa.
Related Results
Virtuosity and composer-performer collaboration in the viola works of Darius Milhaud and Paul Hindemith
Virtuosity and composer-performer collaboration in the viola works of Darius Milhaud and Paul Hindemith
<p>This thesis considers the position of Darius Milhaud’s Viola Concerto No. 1, op. 108 (1929–30), and Viola Concerto No. 2, op. 340 (1955), in the modern viola repertoire. M...
Avoimen tieteen ja tutkimuksen rahoituksen tiekartta
Avoimen tieteen ja tutkimuksen rahoituksen tiekartta
Avoin tiede kiinnittää huomiota tutkimuksen monimuotoisuuden, läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden periaatteisiin, jotka ovat laajalti maailmanlaajuisen akateemisen yhteisön hyväksymi...
The viola works of Peter Racine Fricker, with emphasis on his Three movements for viola solo, op. 25 plus an overview of his Concerto for viola op. 18, and Fantasy for viola and piano, op. 44.
The viola works of Peter Racine Fricker, with emphasis on his Three movements for viola solo, op. 25 plus an overview of his Concerto for viola op. 18, and Fantasy for viola and piano, op. 44.
<p>British composer Peter Racine Fricker (1920-1990) is known among violists for his masterly <em>Concerto for Viola and Orchestra</em>, Op. 18, dedicated to and ...
Tutkimusaineistojen ja -menetelmien avoimuus. Korkeakoulu- ja tutkimusyhteisön kansallinen linjaus ja toimenpideohjelma 2021–2025
Tutkimusaineistojen ja -menetelmien avoimuus. Korkeakoulu- ja tutkimusyhteisön kansallinen linjaus ja toimenpideohjelma 2021–2025
Tämä tutkimusaineistojen ja -menetelmien avointa saatavuutta koskeva linjaus tukee avoimen tieteen ja tutkimuksen julistusta 2020–2025 sekä sen yleistä periaatetta, jonka mukaan tu...
Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus 2020–2025
Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus 2020–2025
Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus kokoaa suomalaisen tutkimusyhteisön yhteisen avoimen tieteen ja tutkimuksen vision äärelle. Visiona on, että avoin tiede ja tutkimus ovat sa...
Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa?
Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa?
Väitöskirjan keskiössä on nuorten toimijuuden rakentuminen, jota lähestytään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevan seitsemäntoista 18–24-vuotiaan nuoren aikuisen kerronnan k...
Avoimen tieteen ja tutkimuksen viitearkkitehtuuri 2024–2030
Avoimen tieteen ja tutkimuksen viitearkkitehtuuri 2024–2030
Avoimen tieteen ja tutkimuksen viitearkkitehtuuri on laadittu Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen ohjausryhmän sekä opetus-ja kulttuuriministeriön aloitteesta. Viitearkkiteh...
Fenno on the House Appropriations Committee's Success: (Or, How to Construct a Nash Equilibrium Without Really Trying)
Fenno on the House Appropriations Committee's Success: (Or, How to Construct a Nash Equilibrium Without Really Trying)
Fenno's classic paper, "The Appropriations Committee as a Political System" (1962), focuses on the norms and institutions that are the foundations of House Appropriations Committee...

