Lisbeth Salander’s Strategic Evasion as Criticism of Democracy

Tässä artikkelissa tarkastelen miten Stieg Larssonin Millenium-trilogian toinen päähenkilö Lisbeth Larsson kuvataan henkilöksi, johon kohdistuva marginaalistava mykistäminen muuntuu vastarinnaksi strategisen välttelyn keinoin. Tämän välttelyn keskiössä on Salanderin lohikäärmetatuointi. Sen avulla elokuvissa tuotetaan symbolisin keinoin Salanderin subjektiuteen liittyviä merkityksiä, joiden avulla Salander saa äänensä kuuluviin. Lohikäärmetatuointi yhdistyy elokuvissa paitsi Salanderin henkilökohtaisiin traumaattisiin lapsuudenkokemuksiin ja hänen muutokseensa uhrista kostajaksi, myös positiiviseen emotionaalisuuteen ja paranemiseen. Elokuvatrilogian lopussa lohikäärme muuntuu yksityisen ja julkisen rajan merkitsijäksi, kun Salanderin tähän asti lihaan kaiverrettu ja toisten silmiltä piilossa ollut symboli materiaalistuu näyttävästi hänen poliittiseen vastarintaan yhdistyvässä punk-asussaan. Lohikäärmettä lähestytään artikkelissa vastarinnan symbolina ja sen evoluutiota subjektiuden kehittymisen merkitsijänä. Aineistona ovat trilogiaan perustuvat ruotsalaiset elokuvat vuodelta 2009.