Javascript must be enabled to continue!
Tässä seison enkä muuta voi?
View through CrossRef
Urheilu ja liikunta ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen näkemykseen hyvästä ja terveellisestä elämästä, ja myös niiden pedagogista merkitystä osana tasapainoista aikuiseksi kasvamista on korostettu. Kysymys ei ole ollut vain moraalisista painotuksista: tutkimukset ja tilastotieto ovat osoittaneet liikunnan harrastamisen merkitsevän yhteyden sekä koettuun että mitattuun fyysiseen ja henkiseen terveyteen.
Liikunnan ympärillä käytyä aikalaiskeskustelua sävyttää kuitenkin tiivistyvä huoli siitä, että sekä teknologian kehittyminen että kulttuuriset arvostusten muutokset ovat tehneet nuoristamme laiskoja liikkujia – jopa siinä määrin, että asiasta on alettu puhua kansanterveydellisenä ongelmana, joka realisoituu viimeistään lähivuosikymmeninä. Huolen laajuus näkyy muun muassa sekä julkisen puheen määränä, valtakunnan tason liikuntatoiminnan hankkeina ja resursointina että liikuntalain muutossuunnitelmina. Vapaaehtoisuuteen perustuvan liikuntatoiminnan resursointi on Suomessa organisoitu lähinnä urheilu- ja liikuntaseurojen kautta, ja koska tämä ei ole näyttänyt tuottavan mainittavia tuloksia, asiaa on syytä pohtia edelleen.
Tämä kirjoituskokoelma on yksi tapa osallistua nuorten liikunnasta käytävään yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset ovat nuorten parissa tutkimusta tehneiden kannanottoja muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Onko nuoruuden ja liikunnan suhde todellakin niin ongelmainen kuin uskotaan? Miten nuorten suhtautumista liikuntaan voidaan oikaista ja yhdenvertaistaa? Mitä tahoja asiassa on syytä vastuuttaa? Mitä voidaan oppia niistä kokemuksista, joita erilaisissa liikuntahankkeissa on hankittu? Mitä pitää muuttaa ja miksi?
Tutkijoiden vastaukset edellä lueteltuihin kysymyksiin kiteytyvät lähinnä ajatuksiin urheilun, liikunnan ja liikuntatilojen määritelmien muutoksista, nuorisokulttuuristen elementtien merkityksestä liikuntaan houkuttajina, nuorten arjen ja taustojen ymmärtämisestä liikuntaharrastuksen rajaajina sekä liikuntamahdollisuuksia tarjoavien instituutioiden (koulut, seurat) tuulettamisen tarpeesta.
Title: Tässä seison enkä muuta voi?
Description:
Urheilu ja liikunta ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen näkemykseen hyvästä ja terveellisestä elämästä, ja myös niiden pedagogista merkitystä osana tasapainoista aikuiseksi kasvamista on korostettu.
Kysymys ei ole ollut vain moraalisista painotuksista: tutkimukset ja tilastotieto ovat osoittaneet liikunnan harrastamisen merkitsevän yhteyden sekä koettuun että mitattuun fyysiseen ja henkiseen terveyteen.
Liikunnan ympärillä käytyä aikalaiskeskustelua sävyttää kuitenkin tiivistyvä huoli siitä, että sekä teknologian kehittyminen että kulttuuriset arvostusten muutokset ovat tehneet nuoristamme laiskoja liikkujia – jopa siinä määrin, että asiasta on alettu puhua kansanterveydellisenä ongelmana, joka realisoituu viimeistään lähivuosikymmeninä.
Huolen laajuus näkyy muun muassa sekä julkisen puheen määränä, valtakunnan tason liikuntatoiminnan hankkeina ja resursointina että liikuntalain muutossuunnitelmina.
Vapaaehtoisuuteen perustuvan liikuntatoiminnan resursointi on Suomessa organisoitu lähinnä urheilu- ja liikuntaseurojen kautta, ja koska tämä ei ole näyttänyt tuottavan mainittavia tuloksia, asiaa on syytä pohtia edelleen.
Tämä kirjoituskokoelma on yksi tapa osallistua nuorten liikunnasta käytävään yleiseen keskusteluun.
Kirjoitukset ovat nuorten parissa tutkimusta tehneiden kannanottoja muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Onko nuoruuden ja liikunnan suhde todellakin niin ongelmainen kuin uskotaan? Miten nuorten suhtautumista liikuntaan voidaan oikaista ja yhdenvertaistaa? Mitä tahoja asiassa on syytä vastuuttaa? Mitä voidaan oppia niistä kokemuksista, joita erilaisissa liikuntahankkeissa on hankittu? Mitä pitää muuttaa ja miksi?
Tutkijoiden vastaukset edellä lueteltuihin kysymyksiin kiteytyvät lähinnä ajatuksiin urheilun, liikunnan ja liikuntatilojen määritelmien muutoksista, nuorisokulttuuristen elementtien merkityksestä liikuntaan houkuttajina, nuorten arjen ja taustojen ymmärtämisestä liikuntaharrastuksen rajaajina sekä liikuntamahdollisuuksia tarjoavien instituutioiden (koulut, seurat) tuulettamisen tarpeesta.
Related Results
Sách chuyên khảo Tránh và Khắc phục sai sót trong việc thực hiện luận văn Thạc sĩ Kinh doanh và Quản lý tại Việt Nam, tái bản lần thứ nhất
Sách chuyên khảo Tránh và Khắc phục sai sót trong việc thực hiện luận văn Thạc sĩ Kinh doanh và Quản lý tại Việt Nam, tái bản lần thứ nhất
Theo đuổi bậc học Thạc sĩ ngày nay không còn là ước mơ quá xa vời đối với thế hệ trí thức trẻ Việt Nam hiện nay, đặc biệt là các bạn hoạt động trong lãnh vực Kinh doanh và Quản lý....
Nautakarjan kivennäisaineiden syönnistä laitumella. III
Nautakarjan kivennäisaineiden syönnistä laitumella. III
Tutkimus on jatkoa aikaisemmin julkaistuille kokeille (3, 4). Lehmillä ja hiehoilla suoritettiin kummillakin v. 1959 neljä koetta ja v. 1960 kolme koetta. Kaikki rehusuolat olivat ...
Sách chuyên khảo Tránh và Khắc phục sai sót trong việc thực hiện luận văn Thạc sĩ Kinh doanh và Quản lý tại Việt Nam
Sách chuyên khảo Tránh và Khắc phục sai sót trong việc thực hiện luận văn Thạc sĩ Kinh doanh và Quản lý tại Việt Nam
LỜI NÓI ĐẦUTheo đuổi bậc học Thạc sĩ ngày nay không còn là ước mơ quá xa vời đối với thế hệ trí thức trẻ Việt Nam hiện nay, đặc biệt là các bạn hoạt động trong lãnh vực Kinh doanh ...
End-to-End Reservoir Surveillance Optimization Through Automated Value of Information Assessments
End-to-End Reservoir Surveillance Optimization Through Automated Value of Information Assessments
Abstract
Effective reservoir management requires continuous surveillance to monitor the reservoir's performance and optimize production. To facilitate this, we propo...
NGHIÊN CỨU MỘT SỐ YẾU TỐ TIÊN LƯỢNG NẶNG Ở BỆNH NHÂN NHIỄM KHUẨN HUYẾT TẠI BỆNH VIỆN TRUNG ƯƠNG HUẾ NĂM 2018-2019
NGHIÊN CỨU MỘT SỐ YẾU TỐ TIÊN LƯỢNG NẶNG Ở BỆNH NHÂN NHIỄM KHUẨN HUYẾT TẠI BỆNH VIỆN TRUNG ƯƠNG HUẾ NĂM 2018-2019
Mục tiêu: Khảo sát một số yếu tố tiên lượng nặng ở bệnh nhân nhiễm khuẩn huyết.
Đối tượng và phương pháp: 84 bệnh nhân trên 15 tuổi được chẩn đoán nhiễm khuẩn huyết, điều trị...
CHỈ SỐ TRIGLYCERID - GLUCOSE ỨNG VỚI MỨC NGUY CƠ BIẾN CỐ TIM MẠCH THEO THANG NGUY CƠ FRAMINGHAM VÀ SCORE_VN
CHỈ SỐ TRIGLYCERID - GLUCOSE ỨNG VỚI MỨC NGUY CƠ BIẾN CỐ TIM MẠCH THEO THANG NGUY CƠ FRAMINGHAM VÀ SCORE_VN
Đặt vấn đề: Bệnh nhân (BN) bị xơ vữa động mạch có nguy cơ cao các biến cố tim mạch nặng, bao gồm tử vong do tim mạch, đột quỵ não và nhồi máu cơ tim không tử vong. Chỉ số Triglycer...
Dạy & Học số 24 - Thích ứng
Dạy & Học số 24 - Thích ứng
Quý độc giả thân mến,Dịch COVID-19 vẫn đang ảnh hưởng sâu, rộng đến thực trạng học và dạy ở nhiều nơi trên thế giới. Chúng ta đã dần thân thuộc hơn với thuật ngữ “bình thường mới",...
Chuyên san Dạy và Học - Số 27 - Khởi đầu
Chuyên san Dạy và Học - Số 27 - Khởi đầu
Vạn vật trong tự nhiên vẫn luôn vận hành theo một vòng quay, như mặt trời phải lặn và mặt trăng phải mọc, như mùa hạ đi để mùa thu tới, như chiếc hạt rơi cho một sự sống sắp nảy ch...

