Suomen maataloudella mahdollisuuksia globaalimuutosten myllerryksessä

Suomessa tuottavuuden on ennakoitu kasvavan jatkossa jopa kymmeniä prosentteja vuoteen 2050 mennessä suotuisammaksi muuttuvan ilmaston ja erityisesti pitenevän kasvukauden ansiosta. Tämä tarjoaa haasteita ja mahdollisuuksia maataloudelle. Tässä tutkimuksessa on arvioitu maatalouden sopeutumista ilmastonmuutokseen käytetty pitkän aikavälin sopeutumiseen räätälöityä osittaistasapainomallia. Siinä maataloustuotannon rakenne alueittain voi ajan mittaan muuttua merkittävästi, mikäli muutosta suosivat tuottavuus- ja hintasuhdemuutokset vaikuttavat riittävän pitkään. Tuottojen kasvava vaihtelu ja viljelijöiden riskinkarttaminen on otettu huomioon eksplisiittisesti osana maataloustuotemarkkinoita simuloivaa epälineaarista optimointimallia. Satotason nousun mahdollistamaa viljelyn muutosta alueittain arvioitiin käyttäen monia erilaisia hintasuhdeskenaarioita. Tuloksina saatiin maatalouden keskeiset riippuvuussuhteet huomioivat ennusteet kasvien viljelylaajuuksista Suomessa alueittain. Tuloksiin vaikuttavat myös paitsi valitut hintasuhdeskenaariot ja tuottavuusoletukset, myös oletukset elintarvikkeiden kysynnästä ja kysynnän hintajoustoisti. Näitä epävarmuuksia voidaan käsitellä tehdyn mallintamisen avulla ja arvioida, millä tuotantosuunnilla ja kasveilla olisi eniten menestymisen mahdollisuuksia ja merkitystä Suomen maataloudelle eri markkinaskenaarioissa. Satoisammat ja pitenevän kasvukauden hyödyntävät kasvilajikkeet sekä markkinahintojen äärevöityneet muutokset tarjoavat viljelijöille mahdollisuuden riskinottoon ja sitä kautta hyviin tuloihin. Tulosten mukaan viljan vienti tulisi muutaman vuosikymmenen päästä painottumaan leipäviljan vientiin joka kasvaisi nykyistä rehuviljan vientiä suuremmaksi. Samoin maitotuotteiden vienti kasvaisi merkittävästi. Maataloustulo kasvaisi suhteellisesti vähemmän kuin satotaso. Satotason nousu johtaa ensi vaiheessa vahvistuvaan alueelliseen erikoistumiseen tuotannossa, jossa ollaan jo ennestään vahvoja vuosikymmeninä niiden tuotannon kasvuun ensin Etelä-Suomessa, ja toisaalta karjatalouden samanaikaiseen voimistumiseen maan keski- ja pohjoisosissa. Syys-muotoiset kasvit ja öljykasvit yleistyvät pohjoisempana vasta myöhemmin ja sillä edellytyksellä, että tuottavuuden kasvu todella johtaa yksikkökustannusten selvään alenemiseen. Kustannusten olennainen aleneminen ei ole lainkaan itsestään selvää, koska on perusteita odottaa mm. energian ja lannoitteiden hintojen pysyvän korkeina ja heiluvan vielä maataloustuotteiden hintojakin enemmän. Viljelyn monipuolistuminen riippuu myös viljelijöiden riskinsietokyvystä ja riskinottohalukkuudesta. Tuotannon olennainen lisääntyminen on Suomessa tuskin vielä pariin vuosikymmeneen taloudellisesti kannattavaa ilman kansallisia tuotanto- tai investointitukia. Tuen tarve voi vähentyä, jos tuottavuus kasvaa Suomessa nopeammin kuin muualla Euroopassa keskimäärin. Tuottavuuden nopeaa kasvua odotetaan kuitenkin myös mm. Tanskassa ja Pohjois-Saksassa. Korkeampi satotaso antaisi Suomessa mahdollisuuden vähentää rehun korjuukustannuksia erityisesti siellä, missä peltojen tilusrakenne on hajanainen. Kilpailuasetelman kääntyminen Suomen edessä edellyttää myös vahvaa rakennemuutosta ja tuotannon keskittämistä suotuisimmille alueille.