Javascript must be enabled to continue!
Lasten vuorovaikutustaidot tutkimuksen kohteena
View through CrossRef
Lapsi omaksuu arvoja ja asenteita ja rakentaa käsitystä itsestään vertaissuhteissa. Lapset tarvitsevat erilaisia vuorovaikutustaitoja vertaistensa parissa. Esimerkiksi yhteistyö, jakaminen ja ongelmanratkaisu ovat tärkeitä taitoja jo alle kouluikäiselle lapselle.
Vuorovaikutustaidoista puhutaan eri tieteenaloilla eri käsittein. Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata, millaisilla käsitteillä ja tutkimusmenetelmillä lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu muun muassa viestinnän, kasvatustieteiden ja psykologian tieteenaloilla. Artikkelissa kootaan myös niitä näkökulmia, jotka ovat vaikuttaneet lasten vuorovaikutustaitojen tutkimuksen taustalla.
Lasten vuorovaikutustaitojen tutkimusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta (1998–2009) kartoittavan kirjallisuuskatsauksen pohjalta voidaan todeta, että yleisimmin aineiston tutkimuksissa käytetään käsitteitä sosiaalinen kompetenssi, sosiaaliset taidot, vertaissuhdetaidot ja viestintätaidot. Lasten vuorovaikutustaidot on moninaisista käsitteistä huolimatta määritelty ja operationaalistettu samankaltaisesti. Päätutkimusmenetelminä käytetään havainnointia ja lasten vuorovaikutustaitojen mittaamiseen tarkoitettuja mittareita. Alkuperäistutkimusten tarkastelu osoitti, että lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu esimerkiksi erilaisten kehityshaasteiden ja riskien ehkäisyn näkökulmasta.
Lasten vuorovaikutustaidot kehittyvät vertaissuhteissa (Gagnon & Nagle 2004, 174). Koska vuorovaikutustaidot muodostavat alustan vertaissuhteiden kehittymiselle, voi vertaisryhmästä syrjäytymisestä seurata negatiivinen kierre, joka ylläpitää tiettyä sosiaalista statusta vertaisryhmässä (ks. Laine 1998, 497). Lasten vuorovaikutustaitojen tutkiminen auttaa tunnistamaan myös mahdollisia riskitekijöitä, joihin jo varhaiskasvatusvaiheessa voidaan vaikuttaa.
Title: Lasten vuorovaikutustaidot tutkimuksen kohteena
Description:
Lapsi omaksuu arvoja ja asenteita ja rakentaa käsitystä itsestään vertaissuhteissa.
Lapset tarvitsevat erilaisia vuorovaikutustaitoja vertaistensa parissa.
Esimerkiksi yhteistyö, jakaminen ja ongelmanratkaisu ovat tärkeitä taitoja jo alle kouluikäiselle lapselle.
Vuorovaikutustaidoista puhutaan eri tieteenaloilla eri käsittein.
Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata, millaisilla käsitteillä ja tutkimusmenetelmillä lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu muun muassa viestinnän, kasvatustieteiden ja psykologian tieteenaloilla.
Artikkelissa kootaan myös niitä näkökulmia, jotka ovat vaikuttaneet lasten vuorovaikutustaitojen tutkimuksen taustalla.
Lasten vuorovaikutustaitojen tutkimusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta (1998–2009) kartoittavan kirjallisuuskatsauksen pohjalta voidaan todeta, että yleisimmin aineiston tutkimuksissa käytetään käsitteitä sosiaalinen kompetenssi, sosiaaliset taidot, vertaissuhdetaidot ja viestintätaidot.
Lasten vuorovaikutustaidot on moninaisista käsitteistä huolimatta määritelty ja operationaalistettu samankaltaisesti.
Päätutkimusmenetelminä käytetään havainnointia ja lasten vuorovaikutustaitojen mittaamiseen tarkoitettuja mittareita.
Alkuperäistutkimusten tarkastelu osoitti, että lasten vuorovaikutustaitoja on tutkittu esimerkiksi erilaisten kehityshaasteiden ja riskien ehkäisyn näkökulmasta.
Lasten vuorovaikutustaidot kehittyvät vertaissuhteissa (Gagnon & Nagle 2004, 174).
Koska vuorovaikutustaidot muodostavat alustan vertaissuhteiden kehittymiselle, voi vertaisryhmästä syrjäytymisestä seurata negatiivinen kierre, joka ylläpitää tiettyä sosiaalista statusta vertaisryhmässä (ks.
Laine 1998, 497).
Lasten vuorovaikutustaitojen tutkiminen auttaa tunnistamaan myös mahdollisia riskitekijöitä, joihin jo varhaiskasvatusvaiheessa voidaan vaikuttaa.
Related Results
Lasten osallisuutta mahdollistavat ja estävät tekijät esiopetuksessa
Lasten osallisuutta mahdollistavat ja estävät tekijät esiopetuksessa
Artikkeli tarkastelee lasten osallisuutta mahdollistavia ja estäviä tekijöitä esiopetuksessa. Tutkimusaineisto koottiin yhden päiväkodin esiopetusryhmässä, ja tutkimukseen osallist...
Luovuus, kaaos ja tavoitteet varhaiskasvatuksessa dialogisen kasvatuksen näkökulmasta
Luovuus, kaaos ja tavoitteet varhaiskasvatuksessa dialogisen kasvatuksen näkökulmasta
Lasten luovaa potentiaalia voi pitää yhtenä edellytyksenä lasten mahdollisuuksille osallistua yhteisen kulttuurisen sisällön rakentamiseen. Varhaiskasvatuksessa oppimisympäristö va...
Alakouluikäisten lasten kokemuksia yksinäisyydestä
Alakouluikäisten lasten kokemuksia yksinäisyydestä
Tässä artikkelissa tutkitaan alakouluikäisten lasten kokemaa yksinäisyyttä. Tutkimusaineistona ovat kolmansien luokkien oppilaiden (n = 22) vapaamuotoiset kirjoitukset ja piirustuk...
Avoimen tieteen ja tutkimuksen rahoituksen tiekartta
Avoimen tieteen ja tutkimuksen rahoituksen tiekartta
Avoin tiede kiinnittää huomiota tutkimuksen monimuotoisuuden, läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden periaatteisiin, jotka ovat laajalti maailmanlaajuisen akateemisen yhteisön hyväksymi...
Tutkimusaineistojen ja -menetelmien avoimuus. Korkeakoulu- ja tutkimusyhteisön kansallinen linjaus ja toimenpideohjelma 2021–2025
Tutkimusaineistojen ja -menetelmien avoimuus. Korkeakoulu- ja tutkimusyhteisön kansallinen linjaus ja toimenpideohjelma 2021–2025
Tämä tutkimusaineistojen ja -menetelmien avointa saatavuutta koskeva linjaus tukee avoimen tieteen ja tutkimuksen julistusta 2020–2025 sekä sen yleistä periaatetta, jonka mukaan tu...
Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus 2020–2025
Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus 2020–2025
Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus kokoaa suomalaisen tutkimusyhteisön yhteisen avoimen tieteen ja tutkimuksen vision äärelle. Visiona on, että avoin tiede ja tutkimus ovat sa...
Yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten koti-ikävä ammattilaisten kuvaamana
Yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten koti-ikävä ammattilaisten kuvaamana
Artikkelissa tarkastellaan sitä, millaisena ammattilaiset kuvaavat yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten koti-ikävää. Ammattilaisilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sosiaalityönt...
Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa?
Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa?
Väitöskirjan keskiössä on nuorten toimijuuden rakentuminen, jota lähestytään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevan seitsemäntoista 18–24-vuotiaan nuoren aikuisen kerronnan k...

